Joulusiivous on laskeutumista joulurauhaan ja juhlatunnelmaan. Joulua edeltävät kiireet ja touhut voivat väsyttää, mutta joulusiivouksen voi ottaa matkana joulutunnelman lähteille.
Siivoaminen maadoittaa sinut tähän hetkeen. On siirreltävä tavaroita oikeisiin paikkoihin. On poistettava pölyä ja likaa. Siivotessa voit keskittyä yhteen asiaan ja jättää murheet muuhun ajankohtaan. Joulusiivous voikin toimia mindfulness-hetkenä arjen keskellä.
Ihanat joulun tuoksut
Jouluun kuuluu kuusentuoksun lisäksi myös esimerkiksi mausteiden ja kukkien tuoksu. Uunissa paistuvat piparkakut täyttävät koko kodin joulun tuoksulla. Joulusiivouksen ohessa saat jouluista tuoksua kotiin imuroimalla ensin vähän piparkakkumaustetta pölypussiin. Näin mausteen tuoksu leviää siivotessa koko kotiin.
Pölyjä pyyhkiessä huuhteluveteen voi sekoittaa muutaman tipan eteeristä öljyä. Esimerkiksi kanelista, kardemummasta tai appelsiinista saat joulun tuoksua kotiin.
Vaihda tekstiilit jouluisiin joulusiivouksen yhteydessä
Isoäitikin vaihtoi jouluisin ikkunoihin jouluverhot. Olisiko sinun aika jatkaa perinnettä? Kun vaihdat kotisi tekstiileitä jouluisiin, lisäät joulun tuntua. On helppoa vaihtaa koristetyynyihin jouluiset päälliset, ja punainen torkkupeitto luo lämmintä joulun tunnelmaa.
Kun laitat tekstiilejä säilytykseen joulun ajaksi, voit samalla pestä ja huoltaa niitä. Koristetyynyjen päälliset kirkastuvat konepesussa ja torkkupeitot voi tuulettaa. Ikkunaverhot voi myös pestä ja silittää odottamaan joulunajan päättymistä. Taittele verhot roikkumaan henkarin poikkipuulle, niin ne pysyvät sileänä.
Asettele joulukoristeet paikoilleen
Onko teillä perinnekoristeita, joita ilman joulu ei tunnu joululta? Lasten askartelemia tonttuja tai käsityömessuilta ostettu koristekranssi? Levitä koristeet siivouksen päätteeksi paikoilleen. Tarkista jouluvalojen paristotilanne, jotta ne jaksavat valaista koko joulunajan.
Joulukuusi on kodin joulun keskipiste. Onko teillä kestokuusi vai hankitteko luonnonkuusen? Joulusiivouksen jälkeen on mukava tuoda kuusi puhtaaseen kotiin ja koristella se lasten kanssa. Kastele kuusta ahkerasti, niin vältyt neulasten jatkuvalta siivoamiselta.
Muista palkita itsesi
Kun joulusiivous on suoritettu, koti on siisti ja jouluinen, laskeudu nauttimaan joulun rauhasta ja tunnelmasta. Himmennä valaistusta, sytytä kynttilöitä ja laita jouluista musiikkia soimaan. Ota kuppi glögiä ja pari piparkakkua, istuudu sohvannurkkaan ja kääriydy jouluiseen vilttiin. Ja aivan, tuntuu ihan joululta.